Nauti taiteesta ja koe elämys

Kävin viikonloppuna taidekaupoilla taiteilijan omassa kodissa. Karoliina on viiden lapsen kotiäiti ja lahjakas taiteilija. Nuorempana hän on piirtänyt ja maalannut paljon. Kun lapset tulivat oma harrastus jäi. 

Viime syksynä vanha lapsuuden ystävä oli muuttamassa isosta paritalosta pienempään asuntoon ja Karoliinan maalaus oli alakerran seinällä, mutta uuteen kotiin se ei mahtuisi. Ystävä soitti Karoliinalle ja kysyi haluaisiko hän vanhan maalauksen takaisin minkä hän oli saanut 20 vuotta sitten. Karoliina ei voinut uskoa että ystävä oli kaikki nämä vuodet säilyttänyt maalausta ja se oli kulkenut muutosta toiseen. Tämän tarinan myötä Karoliina sai kipinän maalaamiseen uudestaan ja nyt taivas on rajana. Hän päätti aloittaa harrastuksen uudestaan ja ilmoittautui taidekurssille kerran viikkoon. 

Hän laittaa lapset yleensä illalla nukkumaan ja alkaa maalaamaan. Joskus hän maalaa myös kun lapset ovat hereillä ja tästä on saanut yksi teos nimen "sirkus" kun hän maalasi ja koko lapsilauma touhusi ympärillä ja maidot kaatui keittiössä. 

Maalauksia taiteilija ei etukäteen suunnittele ja hän kertoi että ei edes tiedä mitä hän ajattelee niitä maalatessaan. Maalauksia vaan syntyy ja kun hän on tyytyväinen niihin silloin ne ovat valmiita.  

Vierailun aikana koko perhe oli paikalla ja he olivat hyvin innoissaan äidin työstä. He selvästi elivät tässä mukana ja pienimmät lapset olivat myös innostuneet maalaamaan omia töitä. Tästä kohtaamisesta jäi todella lämmin mieli ja tunsimme olon tervetulleiksi. 

Tässä kuva taulusta minkä me ostimme ja se pääsi meidän olohuoneeseen. 

Karoliinan teoksia voit käydä katsomassa instagamissa @artbykaroliinaa.




Kommentit

  1. Vierailu taiteilijan kotona on selvästi täyttänyt tehtävänannon: "Nauti taiteesta ja koe elämys". Taiteilija on ilmi selvästi tehnyt sinuun vaikutuksen paitsi taiteellaan, myös ihmisenä.

    Uskon, että valitsemanne teos ilahduttaa teitä pitkään, kun tiedätte teoksen synnystä ja teoksen luoneesta henkilöstä enemmän. Kaunis maalaus.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit